Sote2040-visiossa STM:n virkakunta esittää yhtenäisen näkemyksensä sote-palvelujärjestelmän tulevaisuudesta. Vision roolin tunnistaen luettavissa on tämänhetkinen näkemys tulevaisuuden päämäärästä. Pohdin tässä tekstissä visiossa mainittuja ydinongelmia ja tavoitteita. Kursivoitu ja tummempi teksti on Sote2040-visiossa mainittu ydinongelma tai tavoite.
Meillä on kaiken aikaa ollut tiedossa väestörakenteen ennusteet ja tulevaisuuden näkymä. Meillä on paljon tutkittua tietoa, erilaisia hankkeita ja projekteja, jotka ovat selvittäneet, tutkineet, rakentaneet malleja ja käytännön prosesseja sote-alan tueksi ja kehittämiseksi. Ministeriöt teettävät tutkimuksia, arviointeja ja selvityksiä, mutta ymmärtääkseni meillä ei ole nähtävissä selkeää tilastollista dataa siitä, kuinka paljon tutkimuksia, arviointeja ja selvityksiä hyödynnetään ja kuinka paljon teetetyistä tutkimuksista, arvioinneista ja selvityksistä poimitaan tietoa puolueen linjan mukaisesti tai puolueen hypoteesien tueksi. Tiedossa on, että tutkimukset tukevat hallituksen yhteisiä tavoitteita.
Hyvinvointialueen väestörakenne poikkeaa toisistaan. Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa ei ole riittävästi onnistuttu. Tämä tarkoittanee sitä, että palvelut eivät ole kohdentuneet eniten tukea tarvitseville. Hyvinvointi- ja terveyseroista puhuttaessa ei voida välttyä mainitsemasta ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen roolia hyvinvointi- ja terveyserojen kaventajana. Ennaltaehkäisyn toteutuessa korjaava työ vähenee ja näin resurssia vapautuu ennaltaehkäisyyn. Minusta selkeä ongelma on siinä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden väliltä puuttuu synergiaa. Oikea käsi ei tiedä, mitä vasen käsi tekee. Fokusoitua asiantuntijuutta ei hyödynnetä. Päällekkäistä työtä tehdään ihan liikaa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa pallotellaan, kuka on järjestämisvastuussa. Selkeät huolen kärjet tuntuvat olevan työikäisten työkyvyn heikentyminen ja nuorten mielenterveysongelmat. Nämä liittyvät auttamatta toisiinsa. Hyvinvointierojen on todettu olevan ylisukupolvisia, osin koulutukseen, tuloihin ja ammattiasemaan liittyviä. Toisaalta yksittäinen henkilö pystyy myös shoppailemaan eri palveluiden välillä. Oman resurssin mukaan jokainen voi itseohjautuvasti hakea toivottua apua eri toimijoilta työterveydestä, yksityisiltä toimijoilta ja hyvinvointialueelta. Asiakastietojärjestelmien keskustelemattomuus mahdollistaa vääristyvää päätöksentekomahdollisuutta asiakkaan toimesta.
Ajattelen, että perusterveydenhuoltomme ei pysty vastaamaan riittävästi terveyserojen kaventamiseen. Minusta hyvinvointierojen kaventamisessa sosiaali- ja terveydenhuolto on yhdenvertainen toimija muiden toimijoiden, kuten kuntien rinnalla. Omalääkäri- ja omahoitajamalli vastaa mahdollisesti perusterveydenhuollon haasteeseen ikään katsomatta. Nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä ja hoidon tehokkuutta tulisi parantaa. Koulupsykologit ja koulukuraattorit ovat hyvinvointialueiden myötä osa hyvinvointialueiden palvelurakennetta kouluterveydenhoitajan ohella. Nepsy-häiriöiden ja mielenterveydenongelmien yhteisesiintyvyyteen tulisi vastata päivitetyllä tavalla, tehokkaammin. Vanhemmat ovat ensisijaisessa roolissa kuntoutuksen ja avun hankinnassa. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa on keskeistä tunnistaa neuropsykiatriset piirteet mahdollisimman varhain. Voimmeko jo todeta, että avokuntoutuksen vahva rooli ei välttämättä vie muutosta parempaan ja tarvitsemme enemmän kuntouttavaa osastohoitoa, joka toteutetaan pitkäjänteisesti. Tällä hetkellä tuki on lyhytnäköistä ja tulipaloja sammuttavaa. Yhteistyö eri viranomaisten välillä on kysyvää ja paikoin katsomista oman toimivallan yli, mitä joku muu voisi tehdä, kun muutosta tulisi hakea yhteistyössä eri asiantuntijoiden ja asiakkaan kanssa. Vammaispalvelulaissa on myös paljon aukkoja. Emme tule onnistumaan hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa ilman yhteistyötä. Tiiviillä yhteistyöllä vältämme myös päällekkäistä työn tekemisen ja resurssia vapautuu laajemmin.
Palveluiden yhdenvertainen saatavuus ja jatkuvuus on riittämätöntä. Terveydenhuollon toimipisteitä tulee olla riittävästi, jotta palvelut ovat saavutettavissa ja hoidon jatkuvuus toteutuu. Liikkuvien terveydenhuollon toimipisteiden käyttöä, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta tulisi arvioida mielestäni enemmän. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on järkevää, mutta sen osalta tulee tunnistaa, ettei digipalvelut ole kaikkia varten. Logistiset haasteet tulee tunnistaa. Omahoitaja- ja lääkärimallilla edistetään ja turvataan palveluiden yhdenvertaista saatavuutta ja jatkuvuutta.
Väestön luottamus sote-palvelujärjestelmään on heikentynyt ja järjestelmän resurssit eivät kohdennu tarkoituksenmukaisesti. Onko tuo ihme? Muutostyö hyvinvointialueilla on herättänyt epävarmuutta ja oman kunnan sote-palveluissa on saattanut tapahtua isoja muutoksia tai niitä on osin poistettu kokonaan. Asiainhoidon tulisi olla mielestäni johdonmukaisempaa ja muutostyön läpinäkyvämpää. Tiedottomuus luo epävarmuutta. Hyvinvointialueet ovat paikoin hyvin vaikeissa tilanteissa. Osin tämä johtuu mielestäni hyvinvointialueiden huonosta ennakoinnista ja suunnittelusta, myöhäisestä reagoinnista uudistuvaan tilanteeseen. Mutta myös hyvin valmistautuneet ja työnsä tehneet hyvinvointialueet ovat hyvästä valmistautumisesta huolimatta ottaneet itseensä muun muassa rahoituksessa. Terveydenhuollon keskustelu on ajankohtaista, mutta sosiaalihuollossa on suuria haasteita, joista puhutaan surullisen vähän. Tästä kirjoitan erillisen tekstin.
Monikanavaiseksi kehittynyttä palvelujärjestelmää on kansallisesti vaikea ohjata. Tämän osalta palaan mietteissäni tämän tekstin aiempiin osiin. Peräänkuulutan synergiaa, päällekkäisen työn välttämistä, fokusoitua asiantuntijuutta ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- tai potilastietojärjestelmät eivät paikoin keskustele keskenään hyvinvointialueiden, HUS:n, Helsingin kaupungin ja yksityisten palveluntuottajien välillä. Edellä mainittujen yhteistyötä tulisi kehittää tehokkaammaksi myös kalliiksi käyvän erikoissairaanhoidon osalta. Yhtenäisten toimintatapojen kehittäminen myös tehostaisi toimintaa yhteistyössä. Taloustilanne on monella hyvinvointialueella vaikea ja keskustelua haasteista sekä niiden selvittämisestä tulisi lisätä ennestään. Voisimme todella oppia toisiltamme. Avoimella keskustelulla tehdystä yhteistyöstä ja kehittämisestä voisi olla myös luottamusta lisäävä vaikutus.
Sote2040-visiossa STM:n virkakunta esittää neljä tavoitetta, joihin on pyrkimys päästä 2040. Vahvistunut väestön hyvinvointi ja terveys sekä vähentynyt eriarvoisuus vaatii mielestäni johdonmukaisuutta ja hyvää johtamista jokaisella hyvinvointialueella ja sen sosiaali- ja terveydenhuollon tulosalueella. Tuleville vuosille on tarjolla niukkuutta. Jos todella olisi rohkeutta panostaa ja investoida perusterveydenhuoltoon niin, että erikoissairaanhoidon tarve vähenee, tekisi se palveluksen talouden tasapainolle. Sote-rahoitukselle toivoisin myös johdonmukaisuutta, jotta tavoitteet ja asiat eivät olisi ristiriidassa. Rahoituksen tulisi kannustaa hyvinvointialueita sairauksien ennaltaehkäisyyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Eriarvoisuuden kokemukseen ja olemiseen pitäisi pystyä puuttua jo lapsuudessa. Aiemmin mainitsemani ylisukupolvisuus, koulutus ja ammattiasema liittyvät myös tähän. Peruskoulujärjestelmän hienous tulisi palauttaa mieliin. Koulu on parasta sosiaaliturvaa lapsille. Peruskoulusta poisjääminen vahvistaa syrjäytymistä. Toimintakyvyn ylläpitäminen pitää liikkeessä ja se on lääkettä jo itsessään. Erityiseen asemaan peruskoulun ylemmille luokille nostan opinto-ohjauksen merkityksen, jotta nuoret saisivat oikea-aikaista ohjausta ja vahvistusta jatko-opintoihin ja ammatinvalinnan harkintaan. Kirjoitan myös tästä myöhemmin oman kirjoituksensa. Takaisin siis soteen. Potilaan ja asiakkaan tarpeisiin vastaavat, yhteensovitetut palvelut toteutuessaan tehostavat mielestäni palvelupolkua ja oikea-aikaisen avun toteutumista. Tarpeisiin vastaaminen tarkoittaa mielestäni keskustelua eri toimijoiden ja viranomaisten kesken. Tarpeisiin vastaavilla ja yhteensovitetuilla palveluilla vältämme päällekkäisen työn tekemisen. Tiedonkululla ja keskenään keskustelevilla asiakastietojärjestelmillä pystymme myös vastaamaan tähän tavoitteeseen ja palvelukanavien selkeys ja yhteensovittaminen liittyy mielestäni tähän samaan kokonaisuuteen. Järjestelmän kokonaisohjauksen kerrotaan visiossa viittaavan sote-järjestelmän valtakunnalliseen ohjaukseen. Itse jopa puhuisin valtakunnallisesta johtamisesta, jossa rahoitusmalli on korjattu toimivaksi ja porsaanreiät tilkitty. Malli ohjaisi/johtaisi hyvinvointialueiden käyttämään saamansa riittävän rahoituksen hyvinvointialueen asukkaiden tarpeisiin vastaten ja hakien näin parhaiten vaikuttavaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tässä kohdassa mainitsen ajatukseni hyvinvointialueiden verotusoikeudesta ja ei, en näe sitä vaihtoehdoksi tässä hetkessä.
Kirjoitan myöhemmin ajatuksiani visiossa mainituista toimenpiteistä ja ehdotuksista.
Sote2040-visio löytyy Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta.